maanantai 18. toukokuuta 2015

Opintomatka Helsinkiin


Keskiviikko 8.4.2015

Herätyskello soi noin 2.30 aamulla ja Kajaanin rautatieasemalla tuli olla ajoissa ennen klo 3.55, jolloin juna lähti kohti Helsinkiä. Junamatka meni puoliksi nukkuen ja puoliksi valveilla ollessa. Väsytti, mutta junan penkit eivät ole se paras paikka nukkumiseen. Kello 9.48 saavuimme vihdoin Helsingin rautatieasemalle, joka onkin hieman isompi kuin Kajaanin.

Heti alkuun emme olleet sopineet yritysvierailuja, joten meillä oli hyvin aikaa käydä syömässä ja olla vapaasti siihen asti, kunnes kello lähestyi yhtä ja tapasimme GLO Hotel Artin edessä. GLO Hotel Art sijaitsee Helsingin keskustassa keskellä Designkorttelia. Rakennuksella on hyvin pitkä historia ja hotellissa onkin nähtävissä jotain aitoa ja alkuperäistä, mutta kuitenkin hotelli on moderni ja taiteellinen. Kaikkialla hotellissa on taidetta GLO Art Collection -taidekokoelmasta, joka luokin lumoavan tunnelman. Saimme kattavan esittelyn hotellista ja sen pohjalta oli hyvä jatkaa muihin kohteisiin ja siitä sai hyvää vertailupohjaa.





Seuraavana kohteena meillä olikin hieman erilainen valinta. Suuntasimme nimittäin Kauppatorilta lautalla kohti Suomenlinnaa ja Suomenlinna Hostellia. Suomenlinna Hostellissa meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja heti alkuun pääsimme kahvittelemaan ja syömään maukkaita korvapuusteja. Siellä saimme kuulla Hostel Suomenlinnasta sekä Hostellijärjestöstä, johon Suomenlinna Hostel myös kuuluu. Kohde tosiaan oli hieman erilainen kuin muut majoitusyritys vierailukohteemme, mutta ei huono valinta ollenkaan. Saimme kuulla paljon positiivisia asioita hostelleista, kuinka niissä esimerkiksi pääsee palvelemaan asiakkaita yksilöllisemmin ja kovasti saimme kannustusta oman hostellin perustamiseen. Kartasta näimme, missä kaikkialla Suomessa on hostelleita, jotka kuuluvat Hostellijärjestöön. Kainuun kohdalla näytti aika tyhjältä. ;) Lopuksi pääsimme vielä tutustumaan Hostel Suomenlinnan huoneisiin ja muihin tiloihin.


Ensimmäinen päivä olikin hostellivierailun jälkeen pulkassa. Olihan meidän matkamme alkanut hyvin varhain, niin hyvä vain, ettei ensimmäisenä päivänä ollutkaan liian paljon yhteistä ohjelmaa. Kauppatorilta jatkoimmekin siis kuka minnekin ja yhdessä kokoonnuimme taas seuraavana aamuna.


Torstai 9.4.2015

Suuntasimme aamulla Radisson Blue Plaza hotelliin. Radisson Blue Plaza Hotel on ylellinen hotelli historiallisessa miljöössä aivan Helsingin ydinkeskustassa Mikonkadulla. Hotellin kaikki huoneet, ravintolat sekä yleiset tilat on uudistettu vuonna 2012 ja paikka onkin todella upea. Hotelli on täynnä upeita yksityiskohtia ja design-klassikoita ja tämä näkyy esimerkiksi yhdessä talon arvokkaassa valaisimessa. Lisäksi erityisen palvelun takaa se, että heillä on oma ovimies, jonka työ on pelkästään palvella asiakasta hänen tullessaan tai lähtiessään.




Hotellia esitteli meille Tuomas A. Liewendahl. Pääsimme tutustumaan hienoihin erilaisiin hotellihuoneisiin ja hotellin upeimpana majoitustilana esiteltiin kaksikerroksinen sviitti, josta avautui upeat näkymät Helsingin kattojen ylle. Esittelykierroksen jälkeen meille yllätykseksemme tarjottiin herkullinen aamiainen, jossa erikoisuutena mm. vohvelit suoraan vohveliraudalta ja uunituoreet pannukakut. Aamiaisen yhteydessä Tuomas A. Liewendahl piti meille erinomaisen luennon matkailualasta. Hänellä on selvästi homma hanskassa. Tämä oli yksi Helsingin opintomatkamme antoisimmista kohteista.


Tämän jälkeen meillä oli hetki vapaata aikaa, jolloin oli mahdollisuus käydä halutessaan syömässä. Seuraavaksi tapasimme koko porukka yhdessä Olympiaterminaalilla, jossa meillä oli vuorossa yritysesittely Silja Serenade -laivalla. Silja Serenadella on lähtojä Helsigistä Tukholmaan joka toinen päivä klo 17.00. Uudistunut laiva tarjoaa uusia shoppailumahdollisuuksia, ravintoloita ja makuelämyksiä sekä viihtyisämpiä hyttejä ja täysin uudistetun kylpyläosaston. Laivan omistaa Tallink Silja Oy. Laivalla tapasimme esittelijämme, joka vei meidät yhteen laivan suureen kokoustilaan. Saimme esittää hänelle meitä kiinnostavia kysymyksiä ja hän kertoikin meille mielenkiintoisia asioita laivasta ja laivalla työskentelystä. He esimerkiksi tekevät töitä laivalla kahdeksan tai kymmenen päivää putkeen, jonka jälkeen heillä on saman verran vapaapäiviä. Tällainen työrytmi vaatii varmasti aluksi ainakin totuttelua, mutta esittelijämme ei ainakaan haluaisi vaihtaa muuhun. Vierailumme päätteeksi pääsimme vielä tutustumaan laivaan.






Päivän kolmas kohteemme oli Hotel Haven Unioninkadulla Helsingin keskustassa. Hotel Haven on lämminhenkinen, kodikas ja hienostunut viidentähden keskustahotelli. Hotellihuoneet olivat hyvin varusteltuja ja hienoja, ja pääsimme käymään sviitissä, jossa on majoittunut monia maailmanluokan tähtiä Suomen vierailun aikana. Saimme erittäin hyvän kuvan siitä ja hyviä käytännön esimerkkejä, kuinka asiakasta tulisi palvella yksilöllisesti. Lisäksi hotellissa selvästi välitetään työntekijöistä. Jos on hyvä työtiimi, heijastuu se varmasti asiakkaallekin hyvänä palveluna. Hotelli oli ryhmämme mielestä yksi hienoimmista hotelleista, joissa olemme käyneet. Tämän jälkeen jokainen sai viettää loppupäivän haluamallaan tavalla.



Perjantai 10.4.2015

Perjantaiaamuksi meillä oli myös hieman erilainen kohde valittuna. Vaikka olemmekin majoitusyrityksen toiminta -moduulin valinneita opiskelijoita, kuuluu myös tapahtumat olennaisena osana matkailuun. Yhdeksi kohteeksi olimme valinneet siis Hartwall Arenan. Olimme hyvissä ajoin ennen yhdeksää Arenan edessä ja hetkisen odottelun jälkeen myös Arenan esittelijä saapui paikalle. Lähdimme kierrokselle tutustumaan paikkaan. Kuulimme mielenkiintoisia asioita aina tapahtuman järjestämisestä itse tapahtumiin. Hartwall Arenalla järjestetään unohtumattomia konsertteja, huippuluokan urheilua ja maailmanluokan viihdettä. Pääsimme tutustumaan erilaisiin tiloihin, mm. saunalliseen autioon ja Jokereiden pukutiloihin. Se oli hyvä vierailukohde majoitusyritysten lisäksi.






Hartwall Arenan vierailun jälkeen meillä oli omaa aikaa, jolloin pystyi käymään vaikka syömässä. Seuraava yritysvierailu oli sovittu klo 12.00 Crowne Plazaan. Crowne Plaza Hotels & Resorts on hotelliketju, jonka hotelleja on ympäri maailmaa lähes 400 jopa 60 maassa. Crowne Plaza tarjoaa korkealuokkaista majoitusta, mutta luksushotelliksi he eivät itseään luokittele. Matkailijat viihtyvät varmasti hotellissa, sillä ketju antaa 100 % tyytyväisyyslupauksen. Kiertelimme hotellissa eri huoneita ja saimme kuulla tietoa siitä. Erityisesti mieleen jäi Sleep Advantage -ohjelma, joka korostaa unen merkitystä sekä se, että heillä on erityinen hiljainen vyöhyke, jossa voi nauttia häiriöttömästä unesta kello 21.00 - 10.00 välisenä aikana. Mannerheimintien puoleisista huoneista avautui myös upea näköala. Kierroksen päätteeksi meille tarjottiin vielä kahvia, teetä, mehua, mitä nyt kukakin halusi juoda. 




Koko opintomatkamme viimeisimpänä kohteena oli Best Western Premier Hotel Katajanokka, jolla onkin hieman erilainen historia ja sen mukainen on hotellin teema. Hotelli on siis entinen vankila ja sijaitsee historiallisessa vankilamiljöössä. Siellä vastaanottovirkailija on pukeutunut mustavalkoraidalliseen paitaan ja tilojen nimiä on nimetty teeman mukaisesti, esimerkiksi kokoustilojen nimiksi on laitettu Kakku, Sakko ja Tutkinta. Pääsimme näkemään vanhoja vankisellejä, jotka olivat aika karuja. Vaikka huoneet on tehty entisiin vankiselleihin, ovat ne kuitenkin lähes normaaleja hotellihuoneita, ainoastaan ikkunat muistuttavat vankila-ajoista. Mielenkiintoinen vierailukohde tämäkin siis. 






Entiseen vankilahotelliin oli hyvä päättää meidän yritysvierailut ja tuli aika valmistautua kotiinlähtöön. Evästä matkalle, laukut säilöstä ja niin paluumatka oli valmis alkamaan. Kajaaniin oli mukava palata monia kokemuksia rikkaampana. Ainut asia joka kuitenkin ärsytti oli se, että Kajaanissa oli vielä LUNTA!